Jewyn Martainin kertomukset #1

Pelasimme pitkästä aikaa Dragon Age Sielun kurimus –kampanjaa, joten minullekin siunaantui harvinainen tilaisuus viettää pelikerta pitkän tauon jälkeen pelaajana. Pelinjohtajana kampanjassa toimii Monttu-blogin Jasca ja tämä pelikerta oli vasta kampanjan toinen. Yleensä pelaamme minun vetämääni Mielen Solmut –kampanjaa ja otamme Sielun kurimuksen esiin, kun joku pelaajista estyy saapumasta pelipöydän ääreen. Minun puolestani Dragon Agea voisimme pelata useamminkin.

Kampanjan tilanne on karkeasti seuraavanlainen: Nuori soturi Jewyn (allekirjoittaneen hahmo) sekä apostaatti Rynes (Garod) ovat sattumusten kautta lyöttäytyneet yhteen ja metsästävät palkkion perässä sumujen kuninkaana esiintyvää merirosvopäällikköä, joka on ollut vitsaus Fereldenin kauppalaivoille. Kampanjan tarkemmat tiedot ja edelliset tapahtumat voit lukea täältä.

================================================================

Korkiapään vilkas kaupunki, avoimia kysymyksiä… valheita..

Astuimme Pärskeen kannelta kaupunkiin, ja katsoin häikäistyneenä vielä kerran aurinkoa heijastavalle merelle Pärskeen korkean kokan takana. Ihmisiä oli valtavasti, sillä satamatyöläisiltä eivät työt suurissa satamissa lopu kesken. Me, eli Garod ja minä, olimme tulleet perille määränpäähämme ja työmme voisi pian alkaa.

Emme olleet Garodin kanssa kahden kun saavuimme satamaan, vaan seurassamme asteli ylpeänä merellä kimppuumme käyneen rosvojoukon johtaja Leron. Leron seisoi vieressäni kädet sidottuna ja siristi silmiään aamupäivän auringossa. Minun oli kuuma, olin verhoutunut nahkaiseen panssaritakkiin, eikä miekkanikaan tällä ilmalla tuntunut kevyeltä kantaa. ”Ehkä on parempi keskustella, ennen kuin päätämme mitä miehelle teemme” Garod sanoi tuoden minut takaisin aatoksistani. Mietin hetken ja nyökkäsin. Korkiapään satamassa oli lukuisia paikkoja jossa kuulustella miestä kenenkään kiinnittämättä huomiota ja me tarvitsimme vastauksia saadaksemme kiinni sumujen kuninkaan.

”Istu alas typerys” työnsin Leronin kovakouraisesti maahan suurten makasiinien takana. En uskonut kovisteluni tepsivän kovin hyvin, mutta Leronin kaltaisten kovia kokeneiden miesten kanssa ei auttanut kuin yrittää. Haltiamies vastasi eleeseeni puhahtaen vähättelevästi, mutta ei sanonut mitään. ”Meillä on sinulle kaksi vaihtoehtoa” jatkoin esittämistäni ”Jäät tänne tai viemme sinut vartiomiehille. Sinua ei varmaankaan tarvitse valistaa siitä, mitä tänne jääminen tarkoittaa.” sanoin vaikka aikomukseni ei koskaan ollutkaan satuttaa miestä enempää. Hän oli hävinnyt kamppailun Pärskeellä ja kaupungin laki määräisi sopivan tuomion, en minä.

”Etköhän poika ole nyt vähän liian suurissa saappaissa” Leron aloitti huvittuneena. ”Et tiedä edelleenkään mihin olet sekaantunut. Puhuttele kunnioittavammin, sillä tässä voi käydä huonosti”, haltia sanoi osoittamatta enempää murtumisen merkkejä. Pidin kuitenkin pintani ja jatkoin värähtämättä. ”Jospa sinä sitten valotat minkälaiseen seuraan olemme joutuneet”.

Aika nopeasti kävi ilmi, että raavaan kuoren alla mies pelkäsi sumujen kuningasta ja tiesi päiviensä olevan luetut teki hän minkälaisia ratkaisuja tahansa. Mies paljasti lopulta aika vähän tietoa, mutta aivan tyhjin käsin meidän ei tarvinnut jäädä. Nyt kun jälkeenpäin mietin tilannetta, niin tuskin minäkään olisin kovin peloissani ollut laihan muutaman kymmenen kesän nähneen nuorukaisen edessä. Eikä Garodin piirin kaapukaan ollut siinä kunnossa, että tarkkasilmäisimmät olisivat menneet täydestä hänen esitykseensä. Garodin eduksi on kuitenkin myönnettävä, että tuolloin minulle kaapu meni täydestä…

Nyt sentään tiesimme, että sumujen kuninkaalla on lukuisia piilopaikkoja rannikolla ja hän on saanut yhdistettyä hajallaan olevat merirosvot yhden aatteen alle. Kyseessä oli epäilemättä vaarallisin vastustaja, jonka kanssa koskaan vaihtaisin miekaniskuja. Pelkästään näillä tiedoilla en olisi sanonut, että saimme mieheltä onnistuneesti tietoja, vaan todellinen keskustelun hedelmä kävi ilmi, kun ymmärsimme haltialta löytyneen sileän viirun viiltämän kiven tarkoituksen: sumujen kuningas ottaisi sen avulla yhteyttä. Kiveä hypistellen annoimme miehen mennä, sillä päässäni muhi jo mitä uhkarohkeimman ajatuksen siemen.

Miehet juonivat merkillisiä asioita päästäkseen päämääräänsä ajattelin. He puhuvat mistä tahansa nerokkaasta keinosta, paitsi siitä järkevimmästä ja yksinkertaisimmasta tavasta! Esitin ajatukseni rohkeasti Garodille, eikä hän ensisilmäyksellä pitänyt minua hulluna. Mies osoitti tietämyksensä ja hioimme ansaamme yksityiskohta kerrallaan. Kultarahat silmissä kiiluen kävimme suunnitelmaamme läpi. Päätimme luottaa sumujen kuninkaan ahneuteen ja lavastaisimme hänen eteensä Dane-joen sankarin aarteen ja sitä koskevan keksityn legendan, mikä pakottaisi hänet esiin. Tai sitten vain kuolisimme yrittäessämme. Lähdimme Korkiapään vilinään, sillä meidän oli hankittava tarvikkeita.

Olen rakastanut matkustamista niin kauan kun olen vapaita maita tallannut. Ei ole mitään parempaa kuin tuntea uuden kaupungin tuoksut keuhkoissaan ja tietää sen tuovan eteensä paljon sellaista, mitä ei ole koskaan aiemmin nähnytkään. Vaikka usein satamien tuoksut ovat juurikin niin kammottavia, kuin osaa odottaakin. Siitä huolimatta Korkiapään kaupunki oli vaikuttava näky. Se oli kasvava kaupunki ja monen kaupustelijan toiminnan sydän. Valkeat kivirakennukset sekä kauas ulottuvat puiset rakennukset kielivät kaupungin suosiosta ja se tuntui vetävän väkeä maailman eri kolkista; niin pieniä kuin suuria. Mulkoilin tynnyreiden päällä istuvia harpunsoittajia, jotka soittivat minulle tuttuja lauluja aivan oudoilla nimillä, sekä katselin korkeimman veisun vihittyjen seuruetta koreissa vaatteissaan, jotka paheksuivat rauhaa pitävien sotilaiden asennetta rauhan ylläpitämiseen. Kipusin tarkoituksella torikivetyksiä kulkiessani korkeammalle, että näkisin parhaiten millaisia ihmisiä kaupunki piti muuriensa sisällä… Garodin täytyi pitää minua aivan kakarana toimiessani kuin pieni lapsi. Tai ehkäpä piirien velhoille työnnetään torneissa arkaaninen taikakeppi takapuoleen pitämään käynti hillittynä.

Myöhemmin minä ja Garod istuimme Tinatuopista saadun varastohuoneen hämärissä tiloissa pukeutuneena haltioiksi. Saimme tarvikkeet Orlaisista kotoisin olevalta Wylla-rouvalta, joka piti puotia lähellä yläkaupunkia. Hänen tekemät haltiakorvat ja valeasut menisivät toivon mukaan täydestä, kun sumujen kuningas ottaisi kiven kautta yhteyttä. Olisin voinut ihastuakin rouvaan, mikäli hän olisi ollut vuosia nuorempi… tai mikäli Garod ei olisi ollut mukana.

Tuskin ehti kulua monta kellonlyömää, kun tunsin kiven poltteen ja kutsun. Katsoin hermostuneena Garodia joka nyökkäsi minulle rohkaisevasti. Vedin valeasuni nuttua syvemmälle kasvojeni eteen ja vastasin. Äkisti tuntui kusettavan kamalasti…

”Diron, oletko sinä siellä?” kutsui piirteetön ääni mielessäni. ”Senkin suippokorvainen vätys! Sinulla on paljon selitettävää”, ääni jatkoi. ”Olen täällä…” sain lopulta sanottua ja mieleni ravasi villisti. Kuka ryökäle oli Diron vai oliko haltia vain valehdellut meille nimensä? ”Olen kuullut uutisia teidän epäonnistumisestanne” ääni sanoi. Saatoin nielaista miltei kuuluvasti, mutta imitoiden parhaani mukaan vapautetun vankimme olemusta ja jatkoin ”Se johtuu siitä, että on taitamattomia henkilöitä mukana, emmekä osanneet odottaa sellaista vastarintaa jota kohtasimme”. ”Ne olivat sinun kouluttamia miehiä äpärä!” Ääni kuului mielessäni kuin kylmeten. ”Meidän koulutuksiimme ei kuulu taistelu piirin velhojen kanssa”. Sanoin uhmakkaasti takaisin ja tunsin kuinka pyllyvakooni valui alituisesti hikitippoja. Odotin epäonnistumista hetkenä minä hyvänsä.

Ääni kuitenkin kertoi, ettei ollut tiennyt sellaisesta vastarinnasta, mitä hänelle uskottelimme, vaan vaati kovemmin verorahojaan mitä tämä Diron hänelle oli velkaa. Oli tyynnyttelyn aika ja laskimme tarkkaan harkitun syöttimme veteen. ”Oletko kuullut Dane-joen sankarista…” aloitin varovaisesti ja kerroin tarinamme. Uskottelimme, että meillä oli tietoa Dane-joen sankarin miekan olinpaikasta, joka omasi käyttäjälleen suuria voimia tämän kuolemaan saakka. Me veisimme sumujen kuninkaan miekan luo, sumujen kuningas maksaisi meille valtavan palkkion ja saisi aarteensa…

Keskustelun päätteeksi olimme sopineet sumujen kuninkaan kanssa tapaamisen Kirkwallin pahamaineiseen kaupunkiin. Tapaisimme seitsemän päivän päässä… ja minä ryntäsin ulos virtsaamaan.

  • http://monttublogi.blogspot.com Jasca

    Pelikerta lähti tosiaan ihan (PJ:n) odottamattomaan suuntaan, ja oli hauska vain kuunnella, kun pelaajat melkeinpä veivät peliä eteenpäin, eikä minun tarvinnut kuin luoda ympäristöä ja hahmoja. Todella hyvä pelikerta näin PJ:n näkökulmasta, kyllä tätä tosiaan tiuhempaankin pelaisi.

  • MkaY

    Pelikerta oli kyllä hyvä ja sujuva. Hyvää kuvailua PJ:ltä toi Korkiapään kaupungin eläväksi. Tällaista sujuvuutta haluaisin enemmän myös Mielen Solmut -kampanjaan. Ehkä täytyy itsekin panostaa entistä enemmän ympäristön kuvailuun.

  • http://doomeddice.blogspot.com kka0s

    Heh, jäi varmaan hahmoillekin melko hämäräksi kuka on järjestämässä ansaa ja kenelle :)

    Tuo on kyllä totta, että usein hahmot juonivat monimutkaisia juonia, jotka sitten kaatuvat juuri siihen että on liian monta liikkuvaa osaa, vaikka monesti yksinkertaisin olisi paras, tai ainakin riittävä. Meidänkin porukassa tämä viime pelikerralla tiedostettiin kun seikkailupaikan tiedustelu etänä olisi vaatinut jo kaikenlaisia neitsytuhreja ja epäilyttäviä rituaaleja, vaikka helpointa ja järkevintä oli vain kävellä itse katselemaan paikan päälle, keskellä päivää hyvin levätyn yön jälkeen.
    Johtuukohan to sitten siitä että hahmolomakkeiden kykyjä haluaa päästä käyttämään, hinnalla millä hyvänsä, vai mistä..

  • MkaY

    Kieltämättä hahmoilla saattaa kylmää hikeä puskea seuraavat päivät. :)

    Joudun kyllä tunnustamaan, että pelaajana minusta löytyy juuri niitä piirteitä, jotka saavat aikaan niitä ”nokkelia” juonia. Usein se yksinkertaisin kieltämättä on se paras ratkaisu ja jos ei muuta, niin EHKÄ PJ:kin on pystynyt sen ennakoimaan. Omalla kohdallani hahmojen kyvyt eivät kirjaimellisesti ole lomakkeella, vaan enemmänkin luonteessa ja sen mukaisia ratkaisuja tulee tehtyäkin. Tässä tapauksessa Jewynillä vaikuttaa scoundrel, dashing swordman -tyyliset ajatukset. Sneakisti yllätetään ja sitten heiluu teräs… kunnes PJ päättää toisin luonnollisesti 😀

    Tässäkin korostuu kyllä pelinjohtajan taidot johdatella varovasti pelaajia oikeaan suuntaan mikäli nokkeluus ylittää siedettävyyden rajat 😛