Mielen Solmut #11

Edellisestä pelikerrasta olikin taas kuukauden päivät, mutta eilen taas jatkoimme D&D 3.5 Mielen Solmut –kampanjaamme seuraamalla Kalin, Jonaksen ja Rhadecin pyrkimyksiä tasata tilit aikaisemmin kampanjassa esiintyneen Barthuksen kanssa. Tässä lokitekstissä yhdistyvät tavallaan kaksi edellistä pelikertaa, mutta koska pelikerroista aiempi oli niin lyhyt ja levoton, niin päätin kasata tapahtumat yhden pelikerran tapahtumiksi.

Jaakon kirjoittamia Kal Trellin muisteloita pelikerrasta voit käydä lukemassa Monttu-blogista. Kal Trellin muistelmat antavatkin huomattavasti elävämmän kuvauksen pelikerran tapahtumista ja ovat mielenkiintoisempaa luettavaa kuin normaali monotoninen pelikerran lokikertomus.

Pelikerta alkoi taistelun jälkitunnelmista verisessä makuuhuoneessa syrjäisessä talossa Elversultissa. Pelaajat olivat aiemmin saaneet peräänsä salamurhaajat joiden käsissä seurueen musta haltia Sharim var’Mal oli saanut surmansa. Salamurhaajien tulisi maksaa ja johtolankojen seuraaminen oli johtanut verenvuodatukseen Käärmekillan kontaktipinnan, Viondin, kanssa.

Viond oli kuollut ja miehen rakastaja Nadurion oli ainut johtolanka joihin pelaajat saattoivat Elversultissa tukeutua. Tilanne oli erittäin mielenkiintoinen, sillä pelaajat olivat ottaneet rohkean askeleen hyökätessään Viondin kotiin. Hetken harkittuaan seikkailijat päättivät suunnistaa kohti Käärmekillan miehittämiä kujia toiveissaan tavata killan johtaja. Tämä suunnitelma kuitenkin osoittautui vesiperäksi Nadurionin pyrkiessä pakoon. Jonaksen loitsima tulipallo toi miehelle tuskallisen kuoleman ja Elversultille yhden tuhoutuneen kadunpätkän. Salamurhaajien kanssa asioiminen oli toistaiseksi ohitse ja oli aika vaihtaa maisemaa.

Vähäisiin tietoihinsa harmistuneina seikkailijat suunnistivat kohti Proskuria, Suzailia ja lopulta kohti pohjoista Arabelia. Barthuksen suku oli Arabelin yksi vaikuttavimmista suvuista ja niin Jonas kuin Rhadecin epäilivät vastauksien löytyvän sieltä. Kallilla sitä paitsi oli kaupungissa kontakti, Safros Mar Tirian, jonka avulla he pääsisivät hyvin kiinni siihen, mitä Arabellissa oli ollut meneillään.

Matka sujui tien päällä hitaasti ja tapahtumaköyhästi. Cormyrin Purppuraritarit pitivät valtakunnan tiet puhtaina eikä rosvojoukkoja tarvinnut pelätä. Pysähdykset kaupungeissa oli kuitenkin rentoutumisen aikaa ja ne vietettiin hyvin. Seikkailijamme lepäsivät sekä nauttivat kaupunkien antimista. Näinä hetkinä hahmoihin päästiin syventymään paremmin ja roolipelaamista tuli pelikerran aikana esille. Kal tarttui esiintyneen seurueen miekkanäytöksiin ja ystävystyi Valkoisen Lotuksen akatemian jäsenten kanssa, Jonas käytti aikansa loitsuihin ja Rhadec kulutti aikaansa viinin ja väkevän oluen parissa. Itse pidin näistä hetkistä, sillä vahvan roolipelaamisen lisäksi esimerkiksi Kalin ystävystyminen avasi hänelle polkuja martial-puolen prestige-classeihin.

Pitkiä aikoja seikkailijamme eivät kuitenkaan kaupungeissa viettäneet ja oli aika taas jatkaa matkaa. Ennen pitkää Arabellin koruttomat muurit valkenivat horisontissa ja viimeinkin saavuttiin matkan päähän. Koruttoman kaupungin syvyyksistä Tempuntekijä ja Kukkaro – nimisessä majatalossa seikkailijat tapasivat Kallin ystävän: tiedolla kauppaa tekevän Safrosin.

Jälleennäkeminen oli lämmin vaikka Rhadec ja Jonas suhtautuivatkin tiedolla kauppaa tekevään mieheen epäilevästi. Safros kertoi Arabellin sukujen keskuudessa tapahtuneista levottomuuksista. Läheiseen Kuninkaan metsään oli majoittunut 50-henkinen joukko palkkamiekkoja, jotka kertoman mukaan tekivät töitä sille joka maksoi. Tämä oli saanut aikaan yllättäviä vahinkoja vahvojen kauppasukujen tiluksilla vaikka mitään näkyvää viittausta 50-henkisen ”Leijonan Legioonaan” ei ollutkaan.

Suurempi uutinen kuitenkin oli se, että Leijonan legioonaa johti Javelin Mar Barthus – niminen mies, jonka huhuttiin olevan Mar Barthusten suvun päämiehen Fafnar Mar Barthuksen isoisoisoisä. Javelin oli vaatinut suvun päämiehen asemaa itselleen, mutta nykyinen suku ei ollut Javelinta hyväksynyt sukuun takaisin uskottavana johtajana. Oliko tämä mies se sama Barthus, jonka seikkailijamme olivat päästäneet vapaaksi Varjojen alhosta? Pohdittuaan asiaa seikkailijamme päätyivät ratkaisuun: He halusivat tavata Fafnar Mar Barthuksen ja katsoa tuottaisiko yhteistyö arvokkaan aatelismiehen kanssa hedelmää.

Pelikerta oli pelinjohtajan näkökulmasta onnistunut. Parasta oli ehdottomasti hyvä roolipelaaminen ja hahmoihin syventyminen vaikka mistään maata mullistavista tapahtumista ei ollutkaan kysymys. Tarina eteni omalla painollaan ja kuvailullaan sekä sain itse pelikerran loppuun vastauksia mitä tulevalta saattaa pelaajien suhteen odottaa. Uskon, että paljon mielenkiintoisia ja roolipelirikkaita tapahtumia on luvassa tulevilla pelikerroilla.

Seuraavaan pelikertaan.